Tuottajuus digitaalisuuden jäljillä

Kulttuurituotanto

Nuorten virtalähde – korona-ajan digitaalisen tapahtumatuotannon koulutus nuorille eli tuttavallisemmin Digivirtaa!-hanke käynnistyi huhtikuun puolivälissä. Hankkeen idean taustalla vaikutti korona-ajan sulkutila, jolloin tapahtumia ei järjestetty eikä nuorilla ollut mahdollisuuksia työllistyä tapahtuma-alalle tai edes päästä tutustumaan siihen. Hankkeen tavoitteena on pyrkiä parantamaan osallistujien työllistymismahdollisuuksia sekä edellytyksiä hakeutua alan koulutukseen lisäämällä heidän osaamistaan erityisesti tapahtumien digitaalisissa toimintaympäristöissä. 

Digitaalisuus on koulutuksessa mukana kahdella kärjellä: työskentely digitaalisten työkalujen avulla verkossa ja digitaalisuuden mahdollisuudet tapahtumatuotannossa. Hankkeen toiminta-alueina ovat Uusimaa, Etelä-Karjala ja Kymenlaakso. 

Kuva striimauskalustosta kuvauspaikalla, jossa jouluinen rekvisiitta.Kuva striimauskalustosta kuvauspaikalla, jossa jouluinen rekvisiitta.
eJoulupuu tapahtuman striimaus alkamassa. Kuva: Sara Rapo

Projektit rakentuvat pala palalta 

Koulutuksen teemoiksi valikoituivat digitaalisuuden mahdollisuuksiin tutustuminen eri tuotannoissa, tapahtumatuotannon perusteet ja katsaus verkkotapahtumien tekniikkaan. Näiden teemojen alle mahtuu paljon asiaa aikataulutuksesta striimaustekniikkaan ja markkinoinnista esiintyjäsopimuksiin. 

Koska aihepiiri on laaja ja koulutus kestää vain kolmisen kuukautta, oman tuotannon rakentaminen nousee koulutuksen keskiöön. Oman projektin kautta nousseiden kysymysten avulla nuoret opettelevat, miten tuotanto rakentuu lopulta toteutusvalmiiksi. Projektia rakennetaan koulutuksen aikana pala palalta asiantuntijaluentojen ja valmennuksen avulla. 

Täystyrmäys kiusaamiselle -videon kuvaussessio Ringside Gym -salilla, etualalla Sara Rapo, taustalla tapahtuman esiintyjiä sekä kuvauskalustoa.
Täystyrmäys kiusaamiselle -tapahtuman kuvaukset, valmentaja Sara Rapo tuotantotiimin mukana kuvauksissa. Kuva: Sara Rapo

Kiusaamisen estämistä, elokuvafestivaali ja hyväntekeväisyyttä 

Omien tuotantojen ideointi aloitettiin heti koulutuksen käynnistyttyä. Osallistujat saivat itse päättää projektiensa aiheen ja sisällön. Osa tuotannoista lähti heti käyntiin päämäärätietoisesti, osa taas haki aihetta ja tuotantotapaa pidempään. Tähän mennessä kolme tuotantoa on jo onnistuneesti takanapäin: kiusaamisen vastainen tapahtuma YouTube-videona (Täystyrmäys kiusaamiselle), lyhytelokuvafestivaali verkkosivustolla ja ejoulupuu-hyväntekeväisyystapahtuma YouTube Livessä. 

Tuotannoissa oli mukana erilaisia yhteistyötahoja, joita opiskelijat olivat rohkeasti kysyneet mukaan tapahtumiinsa. Tuotantojen rakentamista käytiin yhteisesti läpi koulutuksen aikana, jolloin kaikki oppivat myös toistensa tapahtumien tuotantoprosessista. Oli mielenkiintoista seurata hyvin erilaisten tapahtumien rakentumista ja oppimisen prosessia koulutuksen aikana. Se hetki, kun kaikki säätäminen huipentuu onnistuneeseen tapahtumaan, palkitsee niin tuotantotiimin kuin valmentajatkin. 

Teksti: Paula Kostia

Digivirtaa logo.
Humak ja ESR.

Last modified: 6.4.2022